1. Päivä

Lauantai

Aamuherätys oli kahdeksan aikaan aamulla johtuen siitä etten saanut emännälle lainattua turkkia. Emäntä paleli koko yön oli onneton ostanut itselleen jonkin halvan makuupussin jossa luvattiin, että kestää pakkasta, mutta vaikka lämpöä oli 16 astetta tuli vaan vilu. Niinpä alkoi nykiä isäntää kaverikseen keittämään kahvia.
Aamupäivä meni pakaasien purkamisessa, mökkiä lämmittäessä ja lähimetsässä vieraillessa. Viime yön vähiin jääneiden unien takia napattiin pienet päikkärit. Päikkäreiden jälkeen emäntä halusi lähteä etsimään paikkaa johon muutamia vuosia sitten moottorikelkkailessa yksyi. Emäntä etsiskeli ennen reissua netistä tuota paikkaa ja arveli lopulta paikan löytyneen. Pakattiin autoon makkarat ja muut tykötarpeet ja mars matkaan.

Paikka löytyi netistä löytyneiden koordinaattien ansiosta ja kyllä kyseessä oli sama paikka kuin silloin vuosia sitten kun tarkasta sijainnista ei ollut tietoa. Hieno nuotiopaikka lammen rannassa tosin riesana oli melkoinen määrä hirvikärpäsiä, jotka jo Kainuuseenkin ovat levittäytyneet.

 Makkaroiden paistaminen siirtyi paristakin eri syystä kummallakaan ei ollut sattunut tulitikkuja matkaan ja hirvikärpästen ahdistelu sai kaikilta mahanaluksen jalkoja täyteen ja takaisin autolle.

Paikka sitten vaihtui ja mentiin emännän lempikalapaikkaan uittelemaan uistinta. Siellä saatiin sitten makkarat palkaksi ja päästiin eroon hirvikärpäsistä emännän kaivettua kassista teepuuöljyä, joka osoittautui hyväksi konstiksi sekä hirvikärpäsiin, että mäkäräisiin. Mäkäräiset pyöri lähellä, mutta ei tulleet iholle.

Viidennellä heitolla emäntä alkoi kiljua rannassa apua ja isäntä sai ottaa jalat alleen kesken nuotion teon ja kiikuttaa hänelle haavin. Ennen haavin saapumista oli emäntä saanut hilattua haukensa rantaan. Itse hän ei sitä suostunut irrottamaan vaan ojensin uistimessa roikkuvaa haukea isäntää kohti ja pyysi ottamaan sen irti. Emäntä halusi päästää hauen takaisin, koska se oli hänen mielestään niin pieni eikä ollut jäänyt kuin vähän alaleuastaan kiinni. Loppupäivän saalis oli pelkkää vesiheinää, pohjamutaa ja paljon, paljon kokemusta.

Loppuilta menikin mukavasti huilatessa ja voimia keräillessä. 

5. Päivä

Eläinlääkärissä 

Emäntä ensi työkseen aamulla otti puhelimen kouraan ja alkoi soittaa eläinlääkärille. Ensin meitsin vakiolääkärille josta kysyi toimintaohjeita. Sitten tilasi paikalliselta eläinlääkäriltä ajan ja niinpä sitten köröteltiin paikattavaksi.

Meitsi ei tykännyt yhtään koko operaatiosta ja piti lääkärille oikein murahtaa, kun se otti ja tuikkasi meitsin pakaroihin parit piikit. No jaa, mitä sitten tapahtui onkin emännän tarinoinnin varassa. Meitsiä alkoi unettaa ja jalat lähti alta. Emäntä osasi varautua seuraaviin tapahtumiin ja komensi meitsin valmiiksi maahan. Meitsin torkahdettua emäntä ja eläinlääkärin apulainen nosti meitsin pöydälle. Emäntä silitteli meitsiä rauhoittavasti koko toimituksen ajan. Emäntä ei kestä veren näkemistä ja meinasi pyörtyä. Eläinlääkärin apulainen ehdotti, että emäntä ja isäntä odottaisivat ulkopuolella, he kyllä pärjäisivät ilman apua. Emäntä ei suostunut poistumaan ja kalpeana yritti olla katselematta operaatiota. Itse operaatio ei kestänyt kauan ja sitten emäntä ja isäntä joutui miettimään annetaanko koiran olla rauhotettuna ja kannetaan tokkuraisena autoon vai herätetäänkö. He päätyivät herättämään, koska olisivat muuten joutuneet vahtimaan koko ajan koiraa ja näissä oloissa se ei ollut oikein mahdollista. Niinpä meitsille tuikattiin jälleen piikki ja hetken kuluttua tajusin emännän höpöttelevän meitsille. Mikä olo ja pelottava fiilis... Emännän hahmon näin siinä edessäni häälyvän ja kuulin tutun äänen, muuten tuntui olo epätodelliselta!! Emäntä ilmoitti ettei enään IKINÄ anna herättää koiraansa oli järkytys hänellekin meitsin tokkuraisuus. Matka mökille sujui ongelmitta ja pikku hiljaa alkoi olo parantua. 

Kuopus lainasi meitsille kurahanskojaan side kun ei saa kastua.

Ihan pihalla... =)

4. Päivä

Päivävaellus

Aamutoimien jälkeen alkoi rinkkojen pakkaaminen. Päivän reissu ei paljon tarvikkeita vaadi, mutta eväät ja sadevaatteet nyt ainakin. 

 Vähän, ihan vaan vähän, piti harjoitella äänen avausta jos vaikka niitä pandoja siellä maastossa sitten... Vilkaisu emäntään sai kuitenkin meitsin vaikenemaan. Aukoi siihen malliin suutaan, että meitsi voi joutua mökkivahdiksi jos ei kirsu pysy kiinni. Pakko siis jättää loput aariat oopperaan.

Sitten vaan pakaasit autoon ja let’s menox...

Muutama kilometri köröteltiin autolla ja vesisade ilahdutti muuten niin loisvasti alkanutta retkeä.

Patikoitiin siis pari kilometriä vaihtelevassa maastossa. Alku vaikutti erittäin lupaavalta, metristä heinää ja upottavaa vetistä liejua. Onneksi maasto vaihtui kuivaan kangasmaastoon ja matka jatkui korkean mäen päällä jonkamolemmilla puolilla kaunis vesistö. Matkalla bongattiin kaikenlaisia luonnonoikkuja. Niin jopa karhun raapiman puun... joka sitten tarkemmin tarkasteltuna  osoittautui ytimennävertäjän aikaansaannoksiksi. =) 

Kuopus ja emäntä löysivät jopa Mörrimöykyn kolon. Mörrimöykky ei kuulemma ollut kotona ja eipä sillä, että olisin tahtonut tuttavuutta tehdäkään.

Mörrimöykyn kolo se siellä! En siis todellakaan mennyt katsomaan onko ketään kotona...=)

Kangasmaasto vaihtui kuitenkin kosteaan suohon, joten matka jatkui piskospuita pitkin. 

Perheen kuopus taapersi sateesta huolimatta reippaasti koko pari kilometriä! =)

  Perille päästiin ja siellä oli hurmaava laavu ja nuotiopaikka. 

 - Muurahaisen munia, emäntä kysyi kävellessämme muurahaispesän ohi? 

- Juu ei kiitos, taidan tyytyä ihan vaan tähän mukanani kantamaan tuttuun ja turvalliseen kuivamuonaan, vastasin!

 Emäntä ja lapset lähti ongelle ja isäntä jäi nuotiota virittelemään. Kalastajat ei malttaneet pitää taukoa, koska saalistakin tuli. Isäntä niitä yritti käydä houkuttelemassa ruokatauolle. Meitsillä ei ollut mitään asiaa rantaan, emäntä huusi kun hinaaja, heti kun tajusi meitsin lähestyvän rantaa. 

Kalansaalis... =)

Hyvin ei tietysti tässä reissussa käynyt.... Meitsi mennä viuhtoi pää viidentenä jalkana ja viuhtoi niin, että päkiään tuli muutaman sentin haava. Mikä sen lie aiheuttanut ei ole varma, mutta todennnäköisesti lasinpala tai metallitölkki. Emäntä vähän hätääntyi, kun meitsi ei pystynyt ottamaan askelia kipeällä jalalla. Emäntä se reippaana tätinä puki meitsille omat sukkansa jalkaan suojatakseen haavaa. 

AU! SATTUUU!!!!!! =( =( =(

Meitsi sitten hyppi kolmella jalalla ja yritin koko paluumatkan heittäytyä sammalikkoon makaamaan. Emäntä kyseli hädissään isännältä miten saa tehtyä baarit (lukenut liikaa sudenpentujen käsikirjaa ei meitsi ois sellaisissa viihtynyt). Isäntä katseli emäntää huvittuneena ja totesi rauhalliseen tapaansa, että se vaatisi narua ja sitä ei ole mukana. Emäntä harkitsi jo kantavansa meitsin pois metsästä, mutta parin kilometrin matka suota ja nousu mäen päälle sai hänet luopumaan ajatuksesta. Eikä unohdeta meitsin lihotuskuuria, joten kyllä ois nauranut joku muukin kuin isäntä jos emäntä olis raahannut 40 kiloista saksanpaimenkoiraa reppuselässään.

EN TULE, EN, EN!!!!!!

Kyllä sitten joutui meitsikin hyppiä kolmella jalalla hiukka vauhdikkaammin, kun alkoi jostain kauempaa kuulua kamalaa meteliä. Todella hirveä huuto, ilmeisesti jänis, jonka joku toinen elukka päätti ottaa lounaakseen. Meidän perheen keskimmäinen tyllerö on hiukan herkkä ja kuinkas ollakaan hän säikähti kuollakseen tuota ääntä ja pillahti itkuun. Hoputti hitaasti löntysteleviä vanhempiaan ja sisaruksiaan pistämään höpinää töppösiin, jotta päästäisi äkkiä pois metsästä. Päästiin kuitenkin elävinä takaisin mökille.

Meitsiä hemmoteltiin ja grillattu kalansaalis päätyi meitsin kuppiin. Nam!! =) Taitaa olla meitsillä metsäreissut tällä lomalla reissattu sen verran koipea juilii... =(

Hyytynyt potilas...